Päihteettömyyden plussat

Nuorten päihdekokeilut ja päihteiden käyttö tapahtuu yleensä porukassa. Porukan ulkopuolelle jäämisen pelko voi ohjata päihteiden käyttöön, vaikkei oikeasti haluaisikaan tupakoida tai läträtä alkoholin kanssa, puhumattakaan muista päihteistä. Yleinen harhaluulo nuorten keskuudessa on, että kaikki juovat. Näin ei kuitenkaan ole. Uusien tutkimusten mukaan päihteettömiä nuoria on yhä enemmän.

Jos valitsee päihteettömän elämäntavan, voi olla itsestään ylpeä. Päihteetön elämäntapa säästää silkkaa aikaa ja rahaa. Ne on mahdollista käyttää mielekkäämpään ja terveellisempään tekemiseen.

Päihteettömyydellä on ajan ja rahan säästämisen lisäksi merkittäviä terveyshyötyjä. Sen on todettu yhdessä muiden terveellisten elämäntapojen kanssa ehkäisevän sairauksia. Päihteettömyys vaikuttaa positiivisesti myös vireystasoon, unen laatuun, muistiin, oppimiseen ja ihmissuhteisiin.

Päihteettömyys on merkki oman itsensä arvostamisesta, ja herättää hiljaista kunnioitusta myös kanssaihmisissä. Pohdi siis omaa suhtautumistasi päihteisiin!

Lähteet: www.nuortenelama.fi, MLL Nuortennetti
Julkaistu 18.3.2015 (MMK)